Esittely

Semana ei varmaankaan kuulu massaan, sillä kenneli perustettiin kahden hahmon, henkilön, ympärille. Nämä kaksi henkilöä toimivat kennelin omistajina sekä perustajina, Lara ja Kevin. Laran ja Kevinin jälkeen vasta muodostui mielikuva millainen kenneli Semana oikein olisi.

Lara Jade Peterson

Lara on 28-vuotias Yhdysvalloissa syntynyt nainen, jonka ideana oli perustaa Semana - palveluskoiriin painottunut kenneli. Lara opiskeli 19-vuotiaaksi asti, oli vuoden töissä ja päätti tämän jälkeen käydä armeijan, koska se oli ollut tytön haaveina jo monia vuosia. Moni tytön perheessä sekä tuttuva piirissä piti asiaa outona, ja välillä jopa asiaa mahdottomana. Lara ei kuitenkaan välittänyt mielipiteistä, vaan lähti toteuttamaan haavettaan.
Lara pärjäsi hyvin armeijassa ja viihtyikin armeijan leivissä nelisen vuotta. Armeijassa Lara työskenteli koirien parissa ja viimeisen puolen toista vuoden aikana toimi koirien, sekä koiraohjaajien kouluttajana - satunnaisesti myös varakouluttajana toimintaryhmille. 23-vuotiaana Lara tapasi yliupseeri Kevin Johnsonin koulutuksessa ja heistä tuli hyviä ystäviä. Lara lopetti armeijassa työskentelyn ollessaan 24-vuotias ja samana vuonna hän alkoi seurustella Kevinin kanssa.

Kevin Johnson

Kennelin toinen omistaja, Kevin, on 30-vuotias yhdysvaltalainen yliupseeri. Kevin tiesi nuoresta pojasta lähtien, että hän tulisi työskentelemään armeijassa - aivan kuin hänen isänsä. Kevinin perheellä on aina ollut palveluskoiria, joten pojan aikeet olivat oikeastaan jo tiedettävissä. Alokaskauden jälkeen Kevin siirtyi koirayksikköön kouluttautumaan ja sai parikseen belgianpaimenkoira malinois-uroksen, Zamin. Kevinistä ja Zamista tuli erottamaton parivaljakko. Neljän vuoden ajan pari kouluttautui urakalla ja etenivät toimintayksikköön asti. Toimintayksikössä Kevin koki koiransa kanssa kaikenlaista; helikopterista laskeutumista kuin taloon menemistä koko ryhmän kanssa. Sinä vuonna, kun Kevin täytti 25-vuotta hän tapasi Laran samalla koulutuspaikalla - Lara toimi yhtenä varakouluttajista. Tutustumiset jäi muutaman kuukauden jälkeen sikseen, kun Kevinin ryhmä sai kutsun tehtävälle. Tehtävältä Kevin palasi ilman työpariaan. Zam oli iso pala Kevinille ja hän jätti armeijan. Vajaan vuoden päästä Kevin alkoi seurustella Laran kanssa ja nyt noin kahden vuoden jälkeen he ovat perustaneet yhteisen kennelin. Kevin kunnioittaa yhä Zamia - kouluttamalla yhtä uskollisia koiria.

Kennelin sijainti maailmankartalla

Semana sijoittuu virtuaaliseen Massachusettsin osavaltioon, Yhdysvaltoihin. Tarkemmin kerrottuna Worcesterista etelään päin, noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan Douglasin lähistöllä. Kenneliä suunniteltiin useampaan paikkaan - välillä jopa Eurooppaan sijoitettavaksi, mutta loppujen lopuksi MA:han päätyminen johtui Kevinin halusta pysyä Yhdysvalloissa, sekä päätöstä korosti hienon asuintalon ja lisärakennuksen löytäminen upeine maastoineen sekä pihapiireineen. Paikka tarjosi parille heti hyvän alun kennelille. Lisärakennukseen sijoitettaisiin kaikki koirat. Lisärakennuksesta löytyy isot yksilötilat jokaiselle koiralle sekä isoja yhteisiä tiloja joissa koirat saavat olla valvotusti.

Virtuaalikennel // a SIM-game kennel
Webdesign © Shady // Ulkoasun kuvat © aateliton.net