Los Angeles
Rotchfoirt
estate

Dementor du Rotch Z


Virallinen nimi Dementor du Rotch Z "Dementor" Rotu Zangersheide
Sukupuoli Ori Väri Ruunikko
Säkäkorkeus 167 cm Syntynyt 05.02.2020, Belgia
Kasvattaja Rotchfoirt Estate Omistaja Saaga VRL-14712
Painotus Esteratsastus Koulutustaso 160 cm
Rekisterinumero VH20-272-0007 Meriitit Ei meriittejä
 

Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ym­päristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niitty, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan. - Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan.

Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Ovat heistä Tuomas ja Aapo kaksoispari ja samoin Timo ja Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä ja viisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva ja harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä jälkimmäinen etu ja kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä.

 
i. Daimonion du Rotch Z
Z, 165cm, ruunikko
ii. Dexter Clover Z KTK-II iii. K.B. Double Z ERJ-I, KTK-II
iie. Bahia van Cor Z ERJ-I, KTK-III
ie. Madelief Rewa EV-I, KTK-III iei. Cranleigh Bristol
iee. Mathilde BRE
e. Slytherin F Z
Z, 168cm, ruunikko
ei. Silbers Sirius KTK-I eii. Sour Apples VIR MVA Ch, KTK-I
eie. Hilde v. Helmwald VIR MVA Ch, KTK-II
ee. Amsterdamned PB Ch, KTK-II eei. Centurion PB ERJ-I, KTK-II
eee. Shiera PB ERJ-I, KTK-III
 
ori Hevosen nimi 00.00.0000 Hevosen nimi x Hevosen nimi VRL-00000
tamma Hevosen nimi 00.00.0000 Hevosen nimi x Hevosen nimi VRL-00000
 
00 ERJ-sijoitusta, joista 00 on voittoja ja 00 Cup-sijoituksia.
00.00.0000 - Paikka - Luokka - 0/00 00.00.0000 - Paikka - Luokka - 0/00 00.00.0000 - Paikka - Luokka - 0/00

Hevosen kuvat © Fee Fotografie

Rotchfoirt Estate on virtuaalitalli, jossa jokainen hevonen on virtuaalihevonen.
Kaikki tallilla tapahtuva on mielikuvitusta, eikä mikään tapahdu oikeasti.

ROTC3189 | VRL-14712 | virtuaalisaaga@gmail.com
Perustettu 8/2018 | Viimeksi päivitetty 4/2020
Ulkoasun kuvat © AliBoo Farm, Pixabay