Castello
Los Angeles

Strawberry Snazy

Virallinen nimi Strawberry Snazy "Nasu" Rotu Englanninpuoliverinen
Sukupuoli Tamma Väri Ruunikko
Säkäkorkeus 167 cm Syntynyt 26.11.2015, Iso-Britannia
Kasvattaja evm (tuonut Norpatar) Omistaja Saaga VRL-14712
Painotus Kouluratsastus Koulutustaso Vaativa B
Rekisterinumero VH18-202-0027 Meriitit Ei meriittejä
 

Ennen meille tuloaan Nasu oli ehtinyt kokea jo paljon, ja kokeilla uraa muun muassa esteratsastuksen parissa ja ritariratsuna. Nykyään tamman kanssa kilpaillaan kouluratsastuksessa, koska tamman oikean etujalan kanssa on ollut välillä ongelmia.

Nasu on tammamainen käsitellä, mutta se viihtyy onneksi yksinkin tallissa ja ulkona. Tosin sateella se riehuu ulkona ja vaatii päästä sisälle. Tämä tekee tamman kanssa elämisen hankalaksi turnajaispaikoilla, joten jos yöllä sataa niin tamma nukkuu autossa. Henkilökunta on ottanut pariin otteeseen Nasun kanssa yhteen, kun tamma kiukuttelee aamulla loimituksen aikaan. Muutoin Nasu on ihan kiltti hoitaa, mutta se on ehdottomasti pidettävä sidottuna hoitamisen ajan tai se pyörii kuin riivattu karsinassa.

Ritariratsuksi Nasu on tullut suoraan Englannista kasvattajaltaan, jossa se kilpaili esteratsastuksessa. Entinen omistaja Erik löysi tamman työmatkallaan ja ehti kokeilla tammaa vain pikaisesti. Hän heitti sen päälle pressun ja ratsasti niin että pressu laahautui perässä. Kun hevonen ei siihen sanonut mitään niin se kyllä kestää muutkin paineet. Näin Nasusta tuli ritarin ratsu. Hyviä puolia siinä on ehdottomasti herkkyys ratsastaa, eikä se kuumu turhaan. Herkkyyden vuoksi sen käsitteleminen haarniskassa yhdellä ohjalla on helppoa ja jopa vaivatonta, jos hallitsee oman istuntansa haarniskan kanssa. Nasun ravi ei ole kaikkein miellyttävin, mutta laukka on mahtava keinuhevosen laukka, jossa on paljon säätelyvaraa. Nasu on rohkea ja luotettava myös hyppäämään. Sen bravuuri esiintymisissä on tuliesteiden hyppääminen, mutta kotona ja etenkin talvisin sen kanssa treenataan ihan rataesteratsastusta ja kilpaillaankin jonkin verran. Tunneilla Nasu on suosittu juuri samoista syistä kuin se toimii stunteissa ja turnajaisissa, eli se on mukavan herkkä ja todella kiltti ratsastaa. Nasu kestää hyvin myös aloittelijoiden virheitä, mutta ei ole alkeistunneille se ykkösvalinta herkkyyden vuoksi.

Maastossa tamma on toimiva ja varma. Tottunut hyvin monenlaisiin paikkoihin kiertäessään ympäri Suomea ja Eurooppaa turnajaisten perässä. Nasu toimii paikassa kuin paikassa ja on tottunut nopeasti myös tykkien paukkeeseen, aseiden laukeamiseen ja peitsitaisteluihin. Se ei pelkää minkäänlaista metallin kilinää eikä kolinaa. Ainut mistä Nasu saattaa hermostua on ilmapallot, minkä vuoksi talvikaudella harjoitellaan myös ilmapallojen kanssa.

© Norpatar

 
i. Snancister
170cm, rautias
ii. Cribro iii. 
iie. 
ie. Sister Snak iei. 
iee. 
e. Strawberry Stara
166cm, ruunikko
ei. Star Boy Nova eii. 
eie. 
ee. Pink Pantera eei. 
eee. 
 
ori Hevosen nimi 00.00.0000 Hevosen nimi x Hevosen nimi VRL-00000
tamma Hevosen nimi 00.00.0000 Hevosen nimi x Hevosen nimi VRL-00000

 

Kilpailut

Hevonen kilpailee porrastetuissa kilpailuissa kouluratsastuksessa.

Tällä hetkellä tasolla 0/5.

Näyttelyt

00.00.0000 - Kisapaikka - NJ/VSN - tuomari Pihvi-Antero - irtoSERT

00.00.0000 - Kisapaikka - NJ/VSN - tuomari Pihvi-Antero - irtoSERT

 

Päiväkirjamerkintä - 19.12.2016 - 178 sanaa - Kirjoittanut Norpatar

Tänään on Jonin aika hypätä ensimmäistä kertaa rataa Nasun kanssa ja mikä parasta, ison maneesin remontti ei vielä ole valmis, joten rata on rakennettu kentälle. Itse toimin valmentajana ja puomin nostajana, johon jo jotenkin kykenen. Nasu liikkui iloisesti ja hyppäsi hyvin verryttelyhyppyjä. Tamma tuntuu hiukan leikittelevän ratsastajansa kanssa, sillä sen kapasiteetti tuntuu riittävän minne vain. Se tavallaan menee vähän hukkaan ritaritouhussa, mutta Nasu on kyllä ehdottomasti parhaimmillaan esiintyessään haarniskoidun ratsastajan kanssa. Joni joutui ottamaan oksereilla jopa vähän tukea harjasta. Pääsin huomauttamaan miehen kaulalla makoilusta ja keskivartalon heikkoudesta. Tosin arvostan Jonin kykyä olla häiritsemättä hevosta, vaikkakin hän tekee siitä itselleen ajoittain hyvinkin vaikeaa. Radalla Nasu oli hiukan ihmeissään, kun tehtäviä tuli koko ajan ja niin lyhyellä varoitusajalla. Joni puolestaan joutui koko ajan ajattelemaan rataa eteenpäin, jotta saisi kaiken mahdollisen hyödyn tilasta eikä oikoisi yhtään kulmia. Olin tyytyväinen suoritukseen ja loppuun otimme vielä vähän sarjaa korottaen okseria ja hyppäsimme myös radalle kuuluvaa trippeliä isompana nähdäksemme kuinka Nasu reagoi isompiin esteisiin ja hyvinhän se hyppäsi. Alkoi jopa hiukan kerätä jalkoja alleen. Loppuverryttelyn Joni suoritti itsenäisesti, mutta vaikutti olevan hyvin tyytyväinen tammaan.

Hevosen kuvat © Fee Fotografie

Castello on virtuaalitalli, jossa jokainen hevonen on virtuaalihevonen.
Kaikki tallilla tapahtuva on mielikuvitusta, eikä mikään tapahdu oikeasti.

CAST7435 | VRL-14712 | virtuaalisaaga@gmail.com
Perustettu 10/2018 | Viimeksi päivitetty 12/2020
Ulkoasun kuvat © AK