Muru on virtuaalihevonen! Muru is a sim-game horse!
![]() |
Ei olisi ehkä pitänyt paapoa oria niin paljon pienenä..
Olimme sopineet Snniiffin kanssa, että saan Frejan varsan itselleni eikä hänen tarvitse miettiä Viktorin astutusmaksuja. Odotin Viktorin jälkeläistä kuin kuuta nousevaa ja kun se vihdoin syntyi, olin revetä liitoksistani. Muru oli ehkä komein ori minkä olin koskaan nähnyt. Ori omaksui pian, että kaikki ihailevat sitä ja että se oli aina huomion keskipisteenä. Ei kovin kauaa nuorelta herralta mennyt siis myöskään oppia kerjäämään huomiota. Muru nimettiin vasta, kun se oli noin kuukauden ikäinen. Ori oli nimittäin todistanut olevansa huomattavasti rohkeampi tapaus kuin isäukkonsa. Ja Viktorin nimen tahdoin itse mukaan. Lempinimeä oltiin jo totuttu käyttämään, joten näin ollen orin virallinen nimi ja sen suloinen lempinimi eivät liity toisiinsa millään muotoa. Mutta palataampa takaisin orin paapomiseen. Karsinaan tultaessa ori yleensä tulee kirjaimellisesti syliin. Se on valitettavasti oppinut siihen, että se saa aina rapsutuksia ja haleja kun joku tulee sen luokse. Siinä samalla se kuvittelee usein myös olevansa arvojärjestyksessä ylempänä ja kas kummaa, ongelmia syntyy helposti niin ihmisten kuin hevostenkin kanssa.
Olen saanut jokseenkin taottua orin päähän, ettei ihmisiä voi syödä. Mutta se ei ole auttanut sitä, että Muru tappelee muiden tilan ponien kanssa aivan liian paljon. Se tulee toimeen vaan parin tamman kanssa, mutta siinä on tämän orin kanssa hienoiset riskinsä. Muita oreja Muru ei siedä, vaan se ryhtyy heti tappeluun jos ne tulevat liian lähelle. Tilan orien kanssa se on kuitenkin saanut jo vähän asioita selvitettyä, joten sen voi laittaa laitumelle niiden seuraan. Kisapaikoilla täytyy aina koittaa pysytellä mahdollisimman kaukana kaikista muista poneista.
Kuten jo ehdin mainita, avatessasi karsinan oven, tulee Muru "suoraan syliin". Ori siis ei tee mitään pahaa, mutta aika näppärästi se kadottaa tajun ihmisen omasta alueesta ja tallaa varpaille. Tästä syntyy usein varsinkin pienemmille käsittelijöille ongelmia, koska läpsiminen ja huutaminen ei auta. Muru kyllä liikkuu pois, mutta osoittaa mieltään helposti näykkimällä ja luimimalla. Siksi täytyy muistaa olla erityisen rauhallinen ja vaan työntää ori pois. Tämän jälkeen mielellään vähän rapsutuksia harjan tyvestä, ihan vaan ettei ori kuvittele että se ignoorataan.
Hoitaminen sinänsä ei tuota ongelmia. Orin voi pitää kiinni tai vapaana, se pitäisi saada harjattua ihan kivasti. Toisinaan se saattaa tulla päälle. Se ei tarkoita pahaa, mutta se vaan tulee päälle. Eli jos vaan väistät, löydät itsesi pian seinän ja ponin välistä. Haba kasvaa kun työntää oria kokoajan poispäin itsestä. Oria on hauska rapsutella kumisualla, koska sen huulet menevät aivan tötterölle ja se silminnähden nauttii tajuttoman paljon. Suosittelen kuitenkin varomaan, ettei se ala rapsuttaa takaisin. Hyväähän ori jälleen tarkoittaa, mutta hevosen hampaat olkapäällä ei oikeasti tunnu kivalta. Varusteiden laiton ajan ori joko kannattaa olla kiinni, tai sitten niin että pidät kokoajan ohjista kiinni. Ori nimittäin lähtee helposti pyörimään ympäri karsinaa ja se saattaa siinä samalla lytätä seinään, puolivahingossa. Vihoviimeinen asia mikä kannattaa tehdä on se, että laitat satulan ennen suitsia kun ori on vapaana karsinassa. Seuraavaksi ponin nimittäin löytää luultavasti jostain hyvin kaukaa. Muru on siitä mukava, ettei se karkaa kovin usein. Mutta silloin kun se karkaa, niin sitä ei saa takaisin ennen kun se itse haluaa tulla. Ori jaksaa kyllä leikkiä kissaa ja hiirtä pirullisen kauan..
Selästä käsin ori on suhteellisen mukava. Se on reipas ja tahtoo kokoajan miellyttää ratsastajaansa. Muru on helppo saada menemään pyöreänä, ongelmana on usein vaan se että se menee vähän liian alas. Koulutunneilla se ei niinkään ole haitaksi, mutta estetunneilla se on huonompi juttu. Kaikenmaailman koulukiemuroista ori selviää kohtuullisen hyvin. Ori lukee ratsastajan avut tosi helposti, joten sen kanssa on helppo tehdä tarkkaa ja huomaamatonta työtä. Kouluratsastusta kuitenkin haittaa orin liiallinen vauhti. Sen ravi on ihan hyvää, mutta menee helposti kipittäväksi, koska ori tahtoisi jatkuvasti mennä täysillä eteenpäin. Varsinkin jos se tylsistyy, se alkaa kipittää. Tällöin ratsastus usein muuttuu -ei niin siistiksi.
Esteillä ori on pettämättömän nopea ja erittäin ketterä. Sen kanssa on helppo saada hyviä tuloksia esteradoilta. Ponnua löytyy sen verran paljon, että 60-70cm esteet ylittyvät helposti melko suurella ilmavaralla. Muru on myös tajuttoman söpö aina esteen päällä, koska sen pienet ja pörröiset korvat ovat suuntautuneet niin höröön kun vaan ikinään mahdollista. Ori tarvitsee kokeneen ratsastajan esteillä, koska se menee lujaa. Sitä on turha ruveta kiskomaan liiaksi, antaa mennä vaan. Orilla on nimittäin hyvä rytmi laukassa, eikä se mene kiitolaukkaa. Vähän normaalia reippaammin ja pari erittäin isoa askelta ennen hyppyä. Monet kuitenkin tykkäävät Murusta esteillä juuri sen takia, että sen kanssa pääsee menemään kovaa ja korkealta.
Maastossa ori on (kuten kaikki muutkin tilan ponit) erittäin reipas. Se menee mielellään kärjessä, mutta se voi tulla välillä myös viimeisenä jos koko poppoo on reippaita. Jonon keskelle ei kannata oria laittaa, koska se alkaa helposti potkimaan ja häiritsemään myös edellä menevää hevosta. Valjakossa ori on myös melko lahjakas, se antaa aina kaikkensa suoritukseen. Kaikki lajit missä ponit lähtevät samaanaikaan kisaamaan (laukat, ravit yms.) ovat orille vähän liian rankkoja. Ei siinä mielessä, etteikö se jaksaisi, vaan sillä että se ei vaan siedä sellaista "läheisyyttä" muiden kanssa. Suoritukset menevät yleensä melko pipariksi, eikä Muru usein pääse ryhmälähtöjä tekemäänkään.
| Klikkaa viereistä kuvaa, ja kaikki ponin kuvat aukeutuvat lightboxview- menetelmällä. Klikkaamalla kuvan oikeaa reunaa, näet seuraavan kuvan ja klikkaamalla vasenta reunaa, näet edellisen. Kuvaaja löytyy kuvatekstistä © - merkinnällä. |
| ISÄ Lyra's Viktor 100cm, rtpäis, KTK-II, VIR MVA Ch, YLA2, SHLA-II |
ii Vickar 101cm, ruunikko |
iii Lyra's Casper II |
| iie Holly Ann | ||
| ie Lyra's Story 99cm, kimo |
iei Wildman | |
| iee Favourite Fairytale | ||
| EMÄ Freja SWE 102cm, päistärikkö |
ei Älestas Othello 105cm |
eii Captive v.d. Synsmorg |
| eie Älestas Tiptoe | ||
| ee Ålmans Etna 100cm |
eei Galax | |
| eee Ålmans Enna |
Muru on tarjolla jalostukseen heti täytettyään 3 vuotta!
| t. Kiiran Bailaaja | 2.12.2011 | Kiiran Billie | juusa / Nixdorf |
| o. Passaun Hermanni | 26.12.2011 | Cecam Burberry | Ravitalli Ikirouta |