Tervetuloa

Kuurakka on virtuaalitalli, jossa kasvatetaan suomenhevosia. Alun perin Kuurakka oli toiminnassa White Shadow nimellä, tosi mielikuvituksellinen nimi, eikö vain? White Shadow perustettiin 26.9.2009, jolloin hevosille ei ollut kovinkaan kummoisia tavoitteita, vaan hoitaja toiminta oli pääasiassa, tällöin tallilla oli kaksi omistajaa. Talli jäi kokonaan nykyisen omistajan Ficenan vastuulle vuoden 2010 alulla kun toinen omistaja siirtyi pois virtuaalimaailmasta. White Shadow muuttui Kuurakaksi vuoden 2011 alussa ja siitä lähtien täällä on kasvatettu hevosia. Aluksi kasvatus rotua ei ollut, vaan tallista löytyi monenlaisia rotuja joita kasvatettiin parhaan mukaan.

Heinäkuussa 2011 tallin kasvatus alkoi suuntautua suomenhevoseen, uskolliseen yli satavuotiaaseen rotuun, joka toimii lajissa kuin lajissa. Nykyisin tallista ei muita hevosrotuja enää löydykään kuin suomenhevosia. Hevosten kanssa tähdätään aina laatuarvosteluihin asti, mutta askel kerrallaan. Kasvatusnimenä käytämme Kuurakan ****, joka tulee olemaan kaikkien syntyvien kasvattien nimessä.

- Ficena (VRL-9971) kuurakka[at]aateliton.net


Kuulumme seuraan Kings Riders

18.03.2012

Päivittelin kisoja kalentereihin, kivasti oli taas tullut sijoituksia. Anoin noin viikko pari takaperin virallita kasvattajanimeä VRL.ssä. Eilen kävin VRL.n sivuilla ja Kuurakan on nyt virallinen kasvattajanimi (:

08.03.2012

Toinen päivä maaliskuuta syntyi uusi kasvatti, Kuurakan Ruuja. Emänä Rajattoman Uuja ja isä Toffen omistama Lakean Urho. Hain myös samoihin aikoihin VRL kasvatusnimeä Kuurakan.

16.02.2012

Lisäsin kaikille näytille neljä uutta suomalaista, Viehättävän Harmorin, Huvin Vinketin, Fiktion Tiikan ja Kaartin Anellan! Toivotaan, että uusien tulokkaiden kanssa päästäisiin kunnolla hommiin, kunhan varttuvat hieman! :)

12.02.2012

On jo helmikuu! Kuurakan Karikko, toinen kasvatti läksi tässä alkuvuonna Mari H.lle Recienteen. Kaikkea hyvää heille! Olen päivitellyt sivuja ja kisakalentereita, myös uusia hevosia on talliin saapunut, vaikken päivityksiä muista useinmiten kirjoittaakaan.

01.01.2012

Uusi vuosi ja uudet virtuaaliset kujeet. Talliin syntyi uusi kasvatti joka on myynnissä :)

15.12.2011

Hassua ajatella, että on "vasta" joulukuun 15 päivä ja ensi viikolla on jouluaatto. Pian tämä kaikki ihana jouluhössötys on ohi ja kevättä aletaan lähestyä. Tosin alkutalvi ei ole ollut kummoinen, kun tuota lunta saisi tulla enemmänkin. Päivittelin hevosten kisakalentereita, myös joulukalenteria olen yrittänyt ahkerasti väsäillä, mutta ammattiopinnot menee kuitenkin sen edellen, joten kaikki luukut eivät tänä jouluna aukea, valitettavasti. Mutta siitä huolimatta hyvää joulun odotusta kaikille!

03.12.2011

Joulukuu on lähtenyt mukavasti käyntiin, suokit ovat saaneet osa mukavasti sijoituksia. Joulukalenterikin ilmestyi marraskuun lopussa etusivulle ja sinne olen nyt jo kolme luukkua avannut, enää siis 21 yötä jouluun!

19.11.2011

Ht.netissä Kuurakka sai arvostelun jossa kerrottiin, että esittely sivun teksti on sekainen ja kuvat yksinäisiä siellä täällä ripoteltuna. Korjailin siis esittely sivua ja huomasin itsekin, että kuinka sekainen se olikaan.

12.11.2011

Mitenköhän muistaisin kirjoittaa useammin tänne päivityksiin? Jokapäivä olen puuhaillut jotain pientä ja suurta. Nyt ei ole kuitenkaan hetkeen ollut mitään suuren suurta, kuten uusia hevosia tai kilpailuita. Sen sijaan hevosten sivuille on ilmestynyt valmennuksia ja sijoituksia.

08.10.2011

Aika vain kuluu ja tallin asukkaat kehittyvät vähitellen eteenpäin. Uusia tuttavuuksia tallille on saapunut, suurin osa on nuorisoa ja näin ollen vielä koulutuksen alla. Nyt on mennyt melkein kuukausi viimeisimmästä päivityksestä, mutta silti täällä on tapahtunut. Vasta oli Kuurakan 2-vuotis synttärit, joiden kunniaksi oli varsatapahtumaa, ERJ & KRJ alaisia kisoja ja näyttelyt. Tuntemus on, että pian taas jonkinlaista toimintaa voisi järjestää.

10.09.2011

Hevosilla on nyt tultua kisailtua ja lisään vähitellen sijoituksia sivuille. Suomenhevostamma Viuhun Tiuhutiina muutti tallille hetki sitten ja tamma on sopeutunut todella hyvin tänne. Hevoset sivulta pääset tutustumaan Tiinaan. Kuurakalla on pian myös 2-vuotis synttärit ja toimintaa on luvassa. Kahteen vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista kuten toiminnan muutoksia ja nimenvaihdoskin. Kuurakan suomenhevosten kasvatus on alkanut todella hyvin ja toivon, että jatkossakin sujuisi hyvin.

15.08.2011

Päivittelin hevosten kisakalentereita eli lisäsin uusimmat sijoitukset sivuille. Myös hevoslistalle ilmestyi uusia hevosia ja Lahjan Ainikki muutti tänne Kuurakkaan.

09.08.2011

Hevoset vaan pikkuhiljaa lisääntyy, hyvä näin. 15.8. syntyy varsa Lahjan Ainikki, joka tulee sitten tänne Kuurakkaan. Tänään tallille muutti Lakean Erasmus. Orin kanssa ruetaan pikku hiljaa kisaamaan esteissä ja koulussa pieniä luokkia ja kavutaan siitä sitten ylemmäs. Rasmus olisi kovasti halunnut moikkaamaan jo kavereita, mutta on vielä omalla laitumellaan muista oreista erotettuna. Tammojenkin perään se jo toiveikkaana katseli, kyllä se niihinkin joskus pääsee tutustumaan ;)

24.07.2011

Talliin saapui kaksi uutta tamma tulokasta. Molemmat ovat noin puolenvuoden kieppeillä ja Acstreamin kasvatteja. A.C. Lottiinu on ravurin alku, jonka kanssa tarkoitus kisata villejä sekä VRER alaisia raveja. A.C. Hulmiina on taas esteratsun alku, jonka kanssa tähdätään ERJ alaisiin ja ehkäpä laatuarvosteluun, kunhan siihen ollaan joskus valmiita.

19.07.2011

Huhhei, näin kisojen ohella aloitin ulkoasu remontin. Kuurakka siis muuttuu suomenhevosia kasvattavaksi ja ulkoasunkin täytyy näin ollen muuttua. ERJ-alaisiin estekisoihin mahtuu vielä! :--)

© Kuurakka 2011
Ulkoasu © Maiju V. 2011
Otsikon kuvat © Jeremy, Reprobate, VRL-2324, AE, marshmallow