

Tervetuloa Fikiv Thoroughbredsiin!
Olet juuri saapunut virtuaaliseen laukkatalliin, Fikiviin. Talli sijoittuu Yhdysvaltoihin, tarkemmin sanoen Floridan niemimaalle. Fikiv on perustettu 6. toukokuuta vuoona 2008, ja talli on kokenut historiansa aikana muutamia isompiakin muutoksia, jotka kuitenkin ovat päätyneen vain ja ainoastaan englannin täysiverisiin. Toisin sanoen Fikiv Thoroughbredsissä tuli muutaman CAS vuoden ajan pidettyä muitakin laukkahevosrotuja, mutta ne eivät tuntuneet siltä omalta jutulta. Näin ollen Fikiv palasi CAS 23 vuoden aikana takaisin englannin täysiveristen pariin.
Fikivin toimintaa kuuluu laukkahevosten kasvatus sekä LJ:n alaisten laukkakilpailuiden järjestäminen. Näiden lisäksi omat hevosemme kilpailevat mahdollisimman aktiivisesti, tavoitteena tietenkin arvokilpailut. Ennen isompia muutoksia oli Fikivissä myös yksityisille laukkahevosille majoitusmahdollisuus, mutta tästä toimintamuodosta luovuttiin kun ei yksityisiä laukkahevosia oikein ollut.
Hevoset ikääntyvät CAS-ikääntymisen mukaan. 12 IRL vk = 1 URL a.
Terveisin
Reprobate (VRL-01333) + tallin muu henkilökunta
Talli päivitetty viimeksi 02.04.2012
| Uutiset radoilta
CAS 24: maideniin fikivläisittäin. The Only One Fik otti voiton maidenista! |
Talliuutiset
Sileät laukat 3.4. Fikivissä. Sanatarium Fik jalostukseen BC-kisojen jälkeen. I'm War! jättää kilpailut ja siirtyy jalostukseen |
Muita laukkatalleja
Carter Thoroughbreds Cullamore's Thoroughbreds Sasnak Racehorses Trickery |
Otsikon kuvat © West Point (lupa), Ulkoasupohja © evia, koodaus © Ajattar