Kahmon Hurmiosielu
KTK-II
suomenhevonen, ori | ![]() | 06.01.2017, 10-vuotias |
VH17-018-0144 | ||
152 cm, voikko | ||
Reprobate (VRL-01333) | ||
Kahmon Suomenhevoset | ||
kouluratsastus | ||
Vaativa B, Noviisi |
kuvien © Cherie (CC BY-NC 2.0)
Kahmon Hurmiosielu oli kuudes suomenhevosori, joka saapui vahvistamaan Divisioonan rivistöä. Vahvarakenteinen ja voikon värityksen omaava ori oli jo näyttelyitä kiertänyt sekä kantakirjattu II-palkinnolle. Kilpailukentille Mörkön kanssa ei oltu edellisessä kodissa päästy, joten halusin orin kisahevosekseni kouluradoille ja mahdollisesti valjakkoajoon. Mörkö tulee myöhemmin toimimaan myös Divisioonan jalostusorina, kunhan ikää ja kilpailukokemusta pojalle saadaan alle.
Kasvattajan kuvaamana ensimmäiset varsavuodet olivat lupaavia, ja Möröstä odotettiin kärsivällistä ja tasaista tapausta isänsä lailla – ”sitä saa mitä tilaa” ei kuitenkaan ihan tähän kohtaan olisi sopiva iskulause. En tiedä, oliko syynä hieman vapaamielisemmällä emällä vai rennommalla kädellä hoidettu kasvatus, mutta orista tuli hieman huolimaton tapaus, joka on kova astumaan ylimpiensä varpaille. Lempinimi ’Mörkö’ tuli ehkä siitä, kun ori oli yksi ilta pimeällä tarhassa seistessään aivan haamun näköinen pitkine harjoineen.
Vaikka ori onkin vähän sinne päin –oloinen kaveri ja aika ajoittain (lue: koko ajan) erittäin hermoja raastava tapaus, on siinä jotain sympaattistakin. Mörkö on kaikesta huolimatta erittäin hyväntahtoinen tapaus, eikä ikuisesta murrosiästään huolimatta ikinä tahallaan ketään satuttaisi. Ori sattuu vain olemaan kiinnostunut ihan kaikesta mahdollisesta: se mielellään tutkisi naapurin ruusupuskan kuin kävelisi nätisti taluttajansa vierellä. Mörkö saattaa myös ottaa pieniä spurtteja leikkiessään kilpajuoksua taluttajan kanssa, mutta muuten matkat sujuvat aika normaalisti.
Mörkö on pienestä pitäen pitänyt karsinaansa omana valtakuntanaan, jossa se on ainoa ja oikea kuningas. Uhittelemista saa kyllä kestää, mutta kun homma alkaa menemään liian pitkälle tai liian rasittavaksi, on hyvä näyttää orille kaapin paikka. Mörkö kyllä osaa harjatessa pysyä paikallaan, mutta kyse onkin vain tahdosta – ja paikallaan ori ei tahdo pysyä. Kavioiden putsaaminen, jalkojen harjaaminen, pinteleiden käärintä ja kengittäjän työn ori tekee erittäin hankalaksi. Jalat ovat Mörölle jotenkin arka paikka, eikä se todellakaan jaksaisi niitä pitää ylhäällä, saatikka paikallaan, jonkun muun mieliksi. Kaikki hoitotoimenpiteet, mikä ei koske jalkoja, on tälle herralle ok. Pesuista selviää yleensä vain märillä vaatteilla, sillä Mörkö on kova leikkimään veden kanssa.
Ratsuna Mörkö on kunnon menijä, eikä vauhtia tarvitse pyytää yhtään enempää. Ori tahtookin korvata huolellisuutta vauhdilla, ja jos ratsastaja ei ole tarkkana, pääsee Mörkö helposti sieltä mistä aita on matalin luistaen kaikesta työnteosta. Mörkö ei ole osaamaton – ehei; pojalla riittää kapasiteettia ja liikettä, mutta ne pitää osata kaivaa esille. Ori osaa olla itsepäinen, ja siltä pitää usein vaatia useamman kerran, ennen kuin se alistuu ratsastajan tahtoon. Kuunnellessaan Mörkö on kuitenkin ihan kiva ja nätti, jolloin työntekokin sujuu sutjakkaasti. Maastossa Mörkö on aina into piukeana, eikä aina välttämättä kuuntele ratsastajaa. Kaverin läsnäolo ei tähän hirveästi vaikuta, muuta kuin tuo orin kilpailuhenkisyyden esille. Laukkapätkillä se haluaa aina olla kaveria nopeampi piittaamatta ratsastajan mielipiteistä, jolloin kannattaa olla plan B, miten orin saa pysäytettyä.
© kasvattaja
Sukutaulu & jälkeläiset
i. Sielukas 147cm, vkk VIP MVA Fn, PP-MVA, KTK-II, SLA-II, Premier |
ii. Sielunsaattaja evm 148cm, vkk | iii. Sähikäinen evm |
iie. Lumous evm | ||
ie. Meikuliina evm 147cm, vprt | iei. Triplatotti evm | |
iee. Hiluriina evm | ||
e. Helmilintu 154cm, vkk |
ei. Helmekäs evm 156cm, vkkkm | eii. Pajupellon Nuutti evm |
eie. Helminauha evm | ||
ee. Linnunlaulu evm 150cm, vrt | eei. Lennokas evm | |
eee. Siirin Likatus evm |
s. 11.04.2018 | t. Divisioonan Hattara | e. Hilla | om. Divisioona |
s. 11.01.2021 | t. Kuhdon Kekrikummitus | e. Viisikon Kinkeri | om. Kuuralehto |
31.03.2017 VSN KK Lapland : RCH tuom. dookie |
Kuuliaisuus & luonne pistettä Tahti & irtonaisuus pistettä |
Kouluratsastuksessa op ja tasolla / |
25 KRJ sijoitusta
13.04.2018 Roscoff, Vaativa B : 02/30 16.04.2018 Roscoff, Vaativa B : 03/30 17.04.2018 Roscoff, Vaativa B : 04/30 03.05.2018 Salpicar, Vaativa B : 04/30 03.05.2018 Runoratsut, Vaativa B : 07/50 05.05.2018 Runoratsut, Vaativa B : 03/50 06.05.2018 Salpicar, Vaativa B : 05/30 07.05.2018 Runoratsut, Vaativa B : 04/50 08.05.2018 Salpicar, Vaativa B : 01/30 10.05.2018 Salpicar, Vaativa B : 03/30 12.05.2018 Salpicar, Vaativa B : 03/30 14.05.2018 Salpicar, Vaativa B : 04/30 24.05.2018 Salpicar, Vaativa B : 03/30 03.06.2018 Kontolan Ratsutalli, Vaativa B : 03/13 04.06.2018 Kontolan Ratsutalli, Vaativa B : 02/13 05.06.2018 Kontolan Ratsutalli, Vaativa B : 01/13 09.06.2018 Claridge Stud, Vaativa B : 03/30 29.06.2018 Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa B : 03/24 15.07.2018 Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa B : 02/30 11.08.2018 Riemunkirjava, Vaativa B : 03/30 | 14.08.2018 Riemunkirjava, Vaativa B : 02/30 14.08.2018 Riemunkirjava, Vaativa B : 04/30 17.08.2019 Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa B : 04/50 26.08.2019 Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa B : 06/50 27.08.2019 Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa B : 03/50 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 |
36 VVJ sijoitusta
03.05.2018 Valyrian Shetlands, Vaativa : 02/21 04.05.2018 Valyrian Shetlands, Vaativa : 02/21 06.05.2018 Liljelunds Rustholl, Vaativa : 02/30 07.05.2018 Valyrian Shetlands, Vaativa : 01/21 08.05.2018 Liljelunds Rustholl, Vaativa : 03/30 07.06.2018 Duán Stable, Vaativa : 01/27 10.06.2018 Duán Stable, Vaativa : 01/27 14.06.2018 Duán Stable, Vaativa : 01/27 11.07.2018 Wyat Shetlands, Vaativa : 03/40 11.07.2018 Liljelunds Rustholl, Vaativa : 05/29 12.07.2018 Wyat Shetlands, Vaativa : 04/40 12.07.2018 Wyat Shetlands, Vaativa : 01/33 12.07.2018 Brusque Ponies, Vaativa : 01/42 15.07.2018 Wyat Shetlands, Vaativa : 04/33 16.07.2018 Liljelunds Rustholl, Vaativa : 03/29 17.07.2018 Wyat Shetlands, Vaativa : 05/33 18.07.2018 Wyat Shetlands, Vaativa : 06/40 18.07.2018 Brusque Ponies, Vaativa : 06/42 18.07.2018 Liljelunds Rustholl, Vaativa : 03/29 20.07.2018 Brusque Ponies, Vaativa : 05/42 | 22.07.2018 Wyat Shetlands, Vaativa : 04/40 25.07.2018 Wyat Shetlands, Vaativa : 04/33 28.07.2018 Wyat Shetlands, Vaativa : 04/33 01.08.2018 Zurück, Vaativa : 03/12 04.08.2018 Zurück, Vaativa : 03/12 06.08.2018 Zurück, Vaativa : 01/12 06.08.2018 Zurück, Vaativa : 03/12 10.08.2018 Zurück, Vaativa : 02/12 13.08.2018 Zurück, Vaativa : 02/12 17.08.2018 Zurück, Vaativa : 02/12 22.08.2018 Zurück, Vaativa : 03/12 25.08.2018 Zurück, Vaativa : 01/12 25.08.2018 Zurück, Vaativa : 01/12 27.08.2018 Zurück, Vaativa : 03/12 30.09.2018 Kalman Suomenratsut, VVJ-Cup Vaativa : 05/53 22.08.2019 Pohjantähden tila, Vaativa : 05/33 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka, luokka : 00/00 |
Päiväkirja
14.08.2018 Kouluvalmennus, kirjoittanut omistaja
Vaativa B-tason voikko suomenhevosori, voisiko parempaa edes toivoa? Olisin voinut kiljahtaa innostuksesta kun sovimme hevosen omistajan Reeta kanssa, että pääsisin valmentamaan sellaista otusta. Ja siinä mä nyt istuin, kentän laidalla nauttimassa jo hieman viilenneestä säästä katsoen kun ratsastaja lämmitteli voikkoa ratsuaan, Mörköä, vaikka eihän sitä vaaleine hulmuharjoineen pitäisi edes Möröksi kutsua, niin kaunis tapaus.
Siirsin ajatukseni vihdoin ja viimein hevosen ulkonäöstä sen ratsastettavuuteen. Reetta oli kertonut orin olevan reipas, ja siltä tuo toden totta vaikuttikin. Melkoinen oikoja se oli myös; joka toisen kulman se meni kolme metriä liian kaukaa. ”Noniin, ota se nyt ensin kunnon tuntumalle ja ratsasta napakasti istunnalla. Aloitetaan työskentelemällä se ympyröiden avulla rennoksi ja hitaammaksi, äläkä anna sen oikoa missään tapauksessa. Jos kulma epäonnistuu, käännä se takaisin ja ratsasta sama kulma heti uudestaan”, ohjeistin.
Reetta ratsasti hevostaan hieman turhan löysästi, ja Mörkö pääsi silti salakavalasti luistamaan töistään. Tämä ei selvästi myöskään tajunnut pidättää tarpeeksi selkeästi, joten ori juoksi koko ajan hieman alta pois. Voltit menivät aika plörinäksi tämän takia, mutta kun saimme edes pari onnistumista lähdimme kitkemään liikaa reippautta pois väistöillä. Pyysin Reettaa käyttämään jalkaa rohkeasti, sillä vaikka Mörkö kuinka olisi reipas, ei pohjeapuja saisi vähentää liialti - tai pahimmassa tapauksessa olla käyttämättä sitä ollenkaan. Kättä neuvoin käyttämään maltillisesti, mutta sitäkään ei saisi kokonaan jättää pois missään nimessä. Tärkeintä selässä olisi apujen harmonia ja niiden oikein käyttäminen, ei pelkällä ohjalla pidättely ja kääntely niin että pohje pysyy paikallaan kun sitä ei uskalla käyttää.
Väistöt sujuivat tarkan ohjeistuksen jälkeen kuin vettä vain, joka olikin oletettavissa niin taitavasta ratsukolta. Mörkökin jaksoi jo keskittyä, joten siirryimme avotaivutuksiin. Toinen pitkä sivu mentäisiin lisättyä ravia, lyhyellä sivulla laukkavoltti, jonka jälkeen pitkä sivu ravaten avotaivutuksessa. Toiselle lyhyelle sivulle tulisi neljän askeleen peruutus ja siitä suoraan raviin. Ratsukon lisäykset olivat näyttäviä, yllätyin etenkin Mörön taidosta pysyä erittäin hyvin koottuna ja tasapainossa myös lisäysten aikana. Laukkavoltti hieman levisi lopussa, mutta siirtymiset olivat teräviä. Avotaivutuksessa Reetta olisi voinut ratsastaa hevosta istunnalla eteen rohkeammin, sillä tahti jäi turhan hitaaksi. Muutaman toiston jälkeen sujui jo paremmin, vaikka moneen asiaan keskittyminen riisti edelleen huomiota istunnan käyttöön keskittymisestä. Loppua kohden parani kuitenkin sen verran, että päätimme lopettaa sen tehtävän siihen.
Jatkoimme ennen loppua vielä avotaivutuksilla laukassa, tehden ensin kulmaan voltin ja siitä pitkän sivun puoleen väliin avotaivutuksessa. Keskellä suora siirtyminen käyntiin. Monta kertaa ratsastaja ei saanut sisäpohjetta kunnolla läpi, jolloin Mörkö lähti valumaan uralta liikaa sisälle voltin jälkeen. Vasemmassa kierroksessa meni paremmin, mutta oikealle taisivat sekä ratsastaja että hevonen olla hieman vinoja, joten kaarre tuli joka kerta väkisin. Saimme asiaa parempaan suuntaan, mutta ajan loputtua kesken emme ehtineet saada sisään valumista kokonaan korjattua.
Molemmille jäi kuitenkin loppujen lopuksi hyvä fiilis, toivottavasti myös Mörölle joka rennosti pärskähtikin päätteeksi. Juttelimme vielä loppukäyntien ajan vähän valmennuksen ulkopuolisistakin asioista, jonka jälkeen lähdin ajelemaan omaa kotia kohti!
00.00.0000 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Praesent eleifend ut leo a finibus. Aenean a dapibus quam, quis bibendum dolor. Mauris elementum consequat fermentum. Nulla leo nisl, sodales quis augue id, luctus tristique mi. Donec in rhoncus mi. Proin dui nunc, sollicitudin a ligula a, ultrices mollis justo. Cras cursus, erat quis finibus finibus, mauris purus elementum lectus, vel egestas lacus nisi vel mauris. Cras viverra odio ligula, nec accumsan nisi blandit sed. Sed suscipit pretium magna at posuere. Duis gravida sagittis ligula. Donec non porttitor lacus, quis eleifend neque. Nam pretium, nisl nec posuere lacinia, ipsum leo consequat justo, non laoreet ipsum metus sed.