Divisioona

Etusivu Jalostusorit Siitostammat Kasvatus

Tervetuloa!

Olet juuri saapunut virtuaalisen suomenhevostallin pihalle Pohjoiseen Suomeen, Lapin maille.
Divisioonan on monien vuosien ajatus ja haave, ja ensimmäisen kerran talli pääsi nettiin 2015. Tosin siihen se päättyi heti samalta istumalta. Nyt vuosien jälkeen halu suomenhevostallille on pysynyt, ja vihdoin sain hyvän inspiraation nostaa talli oikeasti henkiin. Divisioona avattiin yleisölle 6.3.2018.

Päätavoite on kasvattaa potentiaalisia suomenhevosia useisiin eri ratsastuslajeihin. Valitsemme kasvattien vanhemmat harkitusti, sillä tarkoitus ei ole kasvattaa hätiköidysti. Kilpailemme hevosillamme aktiivisesti vähintään painotuslajin verran ja tavoittelemme eri laatuarvosteluita hevoskohtaisesti. Jonkin verran Divisioona myös järjestää kilpailuita, joihin kaikki ovat tervetulleita osallistumaan.

Tallipihasta ja itse tallista voisi lyhykäisyydessä sanoa olevan "massamuotista". 15 karsinapaikkainen talli on perusteellisesti modernisoitu, eli karsinoissa on juoma-automaatit, liukuovet ja ne ovat siistissä kunnossa. Ainakin näin heti alkutaipaleella. Pihapiiristä löytyy yhtenä tärkeimpänä osana iso hiekkapohjainen ratsastuskenttä, joka on mahdollista jakaa kahdeksi eri kentäksi. Suomen sää on myös huomioitu, sillä uusi maneesi on käytettävissä ympäri vuoden. Maneesin sekä ratsastuskentän lisäksi löytyy useita tarhoja, yksi pihatto ja kaikki muu tarpeellinen hevostallin pyörittämiseen. Mainittakoon vielä, että omistaja asuu tallipihan toisella puolella olevassa omakotitalossa.

Ystävällisin terveisin,
Reetta J.
(Reprobate (VRL-01333) - virtuaaliaamelia@gmail.com)

Kuulumisia

Päivitetty 06.08.2018
16.07.2018 Eelin Jaloneito tuli ilmoitettua heinäkuun Kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun. Tamma nappasi itselleen KRJ-I palkinnon!
25.04.2018 Talliin on muuttanut aivan ihastuttavia suomenhevosia. Lisäksi talli pääsi tänään VRL:n tallirekisteriin. Kilpailuita voi siis alkaa pitämään!
20.04.2018 Kouluvarsojen laatuarvostelusta palattiin kotiin Tarun Priorin ja Kaarnan Kuohun kanssa. Kumpikin sai KV-II palkinnon!
virtuaalitalli // a SIM-game stable     ulkoasun © VRL-05175     taustan © Subtle Patterns