Wisdom
EV-I
trakehner, ori | ![]() | 13.06.2016, 9-vuotias |
VH16-021-0332 | ||
169 cm, mustankimo | ||
Reprobate (VRL-01333) | ||
elen, VRL-01863 | ||
esteratsastus | ||
ko. Helppo A, re. 160cm |
kuvien © Cherie (CC BY-NC 2.0)
Wisdom on hoitaessa ja käsitellessä oikea mamman mussukka, eikä kullannuppu koskaan tee kenellekään mitään pahaa. Sen voi hoitaa missä tahansa irti ja ori käyttäytyy ensiluokkaisesti myös kisapaikoilla ja matkustaessa sekä hoitotoimenpiteissä. Wisdom on kiva kaveri myös nuoremmille hevosille ja osaa tarhata niin ruunien kuin kilttien orienkin kanssa. Perusluonteeltaan ori on rohkea ja utelias, eivätkä siltä jää huomaamatta uudet asiat maastossa tai pihapiirissä, koska ori on jatkuvasti tarkkaavaisena seuraamassa maailman menoa. Kesäaikaan ori viihtyy isommassa laumassa laitumella, eikä halua jäädä kokonaan yksin. Ei se laitumelta yksinkään jäädessään minnekään poistu, mutta juoksentelee kyllä levottomasti aidanviertä. Tammojen kanssa Wisdom on kotona rento kaveri, mutta kisoissa pitää muistaa että se on ori, joka mielellään esiintyy kaula kaarella vieraille tammoille. Silloinkin Wisdom kyllä muistaa paikkansa nopeasti, kun sitä vain uskaltaa siitä muistuttaa.
Myös ratsastaessa ori vaatii selkeän johtajan, kuten ne yleensäkin. Orin kanssa pärjäävät niin aloittelijat kuin osaavammat ratsastajat, jotka saavat orin hyppylahjat paremmin esiin. Jonkin verran orin kanssa saa olla tarkkaavaisuutta pelissä, jos mukana on tammoja kentällä tai maneesissa, mutta pääsääntöisesti se toimii noissa tilanteissa kyllä kokemattomallakin, kunhan ratsastaja on hereillä. Ori ei harrasta uusien ratsastajien testaamista, mutta voi yrittää päästä siitä missä aita on matalin, ellei asioita vaadita loppuun saakka. Maastossa Wisdom on rohkea ja meneväinen, jonon perälle joutuessaan se saattaa innostua reippaammilla laukkapätkillä ja se on muistettava pitää omalla paikallaan. Kouluratsuna ori on haastavempi kuin esteillä, koska ori ei osaa sitä niin paljoa (tai sen pää ei riitä suoralla menoa). Wisdom kuitenkin rakastaa haasteellista aivotyöskentelyä ja omaa hyvän työmotivaation. Wisdom tekee helpot asiat hyvin, mutta kun mennään mukavuusalueen ulkopuolelle saattaa ori ruveta jumittamaan, jos ei ymmärrä mitä siltä halutaan. Tällöin on parempi kävellä hetkinen oriin kanssa ja jatkaa sitten uudelleen yrittämistä.
© Jannica
Sukutaulu & jälkeläiset
i. Ancaster Snap evm trak, 171cm, rnkm |
ii. W Albert evm trak, 173cm, trnkm |
iii. Fanfare evm trak, 174cm, rt |
iie. Anastacia evm trak, 166cm, mkm | ||
ie. Amelie evm trak, 161cm, trt |
iei. Volta Don evm trak, 169cm, prt | |
iee. Alexina evm trak, 160cm, trt | ||
e. Wiola evm trak, 164cm, rtkm |
ei. Ethelbert evm trak, 169cm, mkm |
eii. Waxy evm trak, 170cm, rn |
eie. Echidna evm trak, 166cm, rtkm | ||
ee. Wicrette evm trak, 164cm, tprt |
eei. Oscar evm trak, 169cm, prt | |
eee. Wictoria evm trak, 161cm, rtkm |
Isä Ancaster Snap oli 171 cm korkea ruunikonkimo trakehner, joka aloitti kilpailemisen 4-vuotiaana ikäluokkakilpailuissa, menestyen hienosti myös 5- ja 6-vuotiaana. Tästä orin ura lähtikin oikeaan nousukiitoon ja muutaman vuoden kuluessa se oli noussut kansainvälisille esteradoille. Koko uransa Ancaster Snap kilpaili saman ratsastajan kanssa, joka myös omisti orista puolet. Sijoituksia tuli myös arvokilpailuista, kirkkaimpana palkintona hopeasija EM-kilpailuista. Olympialaisiin ori ei koskaan päässyt ja MM-kisoista ei sijoituksia tullut, vaikka osallistumisoikeus useasti olikin. Luonteeltaan ori oli herkkä ja sähäkkä, joskus vähän liiankin herkästi kuumuva, mutta rohkea kuin leijona. Kilpakentät kimo jätti 16-vuotiaana ja siirtyi täysipäiväisesti siitosoriksi. Tällainen elämänmuutos stressasi oria hirvittävästi ja sen käytös muuttuikin jopa entistä herkemmäksi, eikä se juuri sietänyt muutoksia rutiineissaan. Toimittuaan neljä vuotta jalostushevosena se lopetettiin nivelrikon aiheuttamien kipujen vuoksi.
Jälkeläisiä Ancaster Snapilla on kymmeniä ympäri Eurooppaa. Se oli melko suosittu etenkin keskitasoisten tammojen keskuudessa ja onkin periyttäjänä onnistunut jättämään suhteellisen laadukkaita jälkeläisiä. Suuri koko on yksi orin jälkikasvun tunnusmerkeistä.
Isänisä W Albert oli suurikokoinen (173 cm) tummanruunikonkimo trakehnerori, jolta odotettiin paljon sukunsa puolesta. Ori joutui kuitenkin 3-vuotiaana pahaan kuljetusonnettomuuteen, minkä vuoksi sen ratsukoulutus täytyi keskeyttää. Pitkän kuntoutuksen jälkeen koulutus päästiin aloittamaan uudelleen vasta kahden vuoden kuluttua, jolloin oli auttamatta liian myöhäistä ikäluokkakilpailuita ajatellen. Vuosien kuluessa W Albert pääsi kuitenkin kilpailemaan esteillä aina 120 cm -tasolle asti, saaden voittoja ja sijoituksia runsain mitoin. Ori haluttiin pitää mahdollisimman pitkään hyvässä kunnossa, joten sillä kilpailtiin säästeliäästi ja 14-vuotiaana se lopetti kilpailemisen kokonaan. Tämän jälkeen ori kiersi vielä näyttelyitä ja toimi jalostushevosena aina 21-vuotiaaksi asti, jolloin sen vanhat vammat alkoivat uudelleen ärtyä. Koska kimo oli saanut useita kivuttomia vuosia, se päätettiin lopettaa ennen kuin kivut pahenisivat entisestään. W Albert toimi useita vuosia siitosorina ja ehti saada paljon jälkeläisiä. Etenkin sen orivarsat ovat olleet todella laadukkaita ja omanneet hyvät hyppylahjat, tosin myös herkän luonteen.
Isänemä Amelie tuli erinomaisesta suvusta, joten luonnollisesti siitä tuli siitostamma jo nuorella iällä. Ensimmäisen kerran tummanrautias astutettiin jo 3-vuotiaana ja sen jälkeen noin joka toinen vuosi. Amelie sai elää suurella laitumella yhdeksän muun siitostamman kanssa käytännössä ympäri vuoden. Niillä oli suojaa, seuraa toisistaan ja niiden vointi tarkistettiin joka päivä, mutta erityisempää huomiota tai käsittelyä ne eivät saaneet osakseen. Tämän vuoksi 161-senttinen tamma olikin aina ihmistä kohtaan hieman varautunut, vaikka ystävällisesti käyttäytyikin. Viimeisen varsansa tamma sai 20-vuotiaana, minkä jälkeen se ei enää tiinehtynyt. Amelie lopetettiin 23-vuotiaana. Varsoja raudikolle kertyi kahdeksan, joista puolet oreja ja puolet tammoja. Pientä kokoaan se ei juuri periyttänyt, mutta varautunutta luonnetta ja laumasidonnaisuutta kyllä. Amelien varsoja käsiteltiin nuoresta alkaen enemmän kuin emäänsä, mutta silti useimmille jäi pieni jännitys ihmistä kohtaan. Estekisoissa kaikki orivarsat ovat menestyneet hienosti.
Emä Wiola syntyi Puolassa, mutta myytiin 2-vuotiaana huutokaupassa Saksaan. Tamman emälinja on synnyinmaassaan varsin tunnettu ja arvostettu, mutta Saksassa hieman tuntemattomampi. Alun perin rautiaankimosta piti tulla heti siitostamma, mutta se osoitti niin hyvää hyppykykyä, että sen kanssa päätettiin kokeilla kilpailemista. 164-senttinen tamma oli todella notkea ja ketterä, ja se päihittikin monet kilpakumppaninsa juuri sen vuoksi. Luonteeltaan Wiola oli melko tavanomainen: ei erityisen rohkea, mutta ei pelokaskaan. Erinomainen emä! Sinnikkäällä treenaamisella ja hyvän ratsastajan kanssa Wiola saavutti 140 senttimetrin kansalliset radat, keräten aimo määrän sijoituksia, mutta valitettavan vähän voittoja. Aloitettuaan kilpailemisen 8-vuotiaana se oli monta vuotta aktiivisessa käytössä, kunnes 17-vuotiaana siirtyi pois kilpakentiltä. Wiola kuoli tallipalossa 21-vuotiaana vain muutaman viikon ikäisen varsansa kanssa. Jälkeläisiä tamma ehti saada neljä, joista kolme varttui aikuisiksi asti. Wiola periytti ketteryyttä, nopeutta ja hyvää hyppykykyä. Myös kimo väri on hyvin edustettuna tamman jälkeläisissä. Jälkeläisistä kaksi on nähty esteradoilla, kumpikin erinomaisella menestyksellä. Nykyään tamman emälinjaa arvostetaan enemmän Saksassakin, sillä ne tunnetaan hyvinä eminä ja periyttäjinä.
Emänisä Ethelbert oli melko tunnettu puolalainen trakehner. Sillä oli korkeutta 169cm ja väriltään se oli mustankimo. Se kilpaili aikanaan etenkin Itä-Euroopassa kansainvälisellä tasolla korkeudella 160cm menestyksekkäästi. Luonteeltaan ori oli varsin lupsakka tapaus, se ei stressannut mistään ja tuli aivan kaikkien kanssa toimeen. Joskus oli pikemminkin ongelmana saada se heräämään riittävästi kisaradalla, sillä perusluonteeltaan Ethelbert oli suorastaan laiska. Osaavan ratsastajan avulla se kuitenkin sijoittui usein ja voittikin joitakin kertoja isoissakin kilpailuissa. Kimo kilpaili melko vanhallakin iällä, sillä se siirtyi pois vasta 19-vuotiaana. Leppoisat eläkepäivänsä siitosorina se vietti Puolan maaseudulla laiduntaen. Ethelbert lopetettiin 23-vuotiaana nivelrikon vuoksi. Jalostusorina Ethelbert oli suosittu etenkin Puolassa, mutta myös muissa Itä-Euroopan maissa. Saksastakin löytyy orin jälkeläisiä jonkin verran. Se periytti hyviä hyppylahjoja sekä tasaista luonnetta, mutta suurin osa sen varsoista jäi kovin pieniksi huolimatta emätammojen korkeuksista. Kimous periytyi erittäin vahvasti, yli puolet Ethelbertin varsoista on kimoja.
Emänemä Wicrette tuli tunnetusta puolalaisesta emälinjasta ja sen kasvatti maan suurin trakehnersiittola. 164-senttinen tamma oli tummanpunarautias tähtipää, joka oli luonteeltaan aktiivinen ja energinen, kevytliikkeinen ja hyvä hyppääjä. Ennen siirtymistään siitostammaksi se kilpaili jonkin verran, jopa 130-senttisillä radoilla sijoittuen joitakin kertoja. Pidemmällekin sillä olisi rahkeita varmasti ollut, mutta parempaa ratsastajaa ei silloin ollut saatavilla. Kotioloissa Wicrette oli työntekijöiden suosikki ihmisläheisen luonteensa ansiosta ja olihan se myös hyvin kaunis, oikea keijukainen, kuten tallimestari tapasi sanoa. Raudikko lopetettiin 26-vuotiaana yleiskunnon heikentymisen vuoksi. Siitostammana Wicrette oli loistava: se oli hyvä emä ja synnytykset sujuivat hyvin. Jälkeläisiä tammalle kertyi kuusi kappaletta, puolet oreja ja puolet tammoja. Orit ja tammajälkeläisistä Wiola ovat menestyneet esteradoilla, tuoden mainetta ja kunniaa kasvattajalleen. Tammavarsoista kaksi jäi jo nuorena siitoskäyttöön kasvattajalleen. Wicrette periytti hyvää luonnetta ja korrektia, kevyttä rakennetta kaikille jälkeläisilleen. Wiolaa lukuun ottamatta kaikki varsat ovat kimoja.
© Ireth
s. 03.09.2016 | t. Chili Iowa | e. Caroline D | om. VRL-02116 & VRL-01811 |
s. 08.09.2016 | o. Elgin Iw. | e. Empathy | om. VRL-14355 |
50 ERJ sijoitusta
17.08.2016 Viisikko, 150cm : 01/10 18.08.2016 Stall Silverlycka, 150cm : 01/22 22.08.2016 Metsovaara, 150cm : 03/11 25.08.2016 Vähäpelto, 160cm : 01/40 26.08.2016 Metsovaara, 150cm : 03/11 27.08.2016 Hanntrak Center, 160cm : 01/17 28.08.2016 Vähäpelto, 160cm : 06/40 30.08.2016 Hanntrak Center, 160cm : 03/17 30.08.2016 Vähäpelto, 160cm : 02/40 30.08.2016 Breawa, 150cm : 05/30 31.08.2016 Hanntrak Center, 160cm : 04/17 01.09.2016 Hanntrak Center, 160cm : 03/17 01.09.2016 Hanntrak Center, 160cm : 04/17 03.09.2016 Hanntrak Center, 160cm : 01/17 05.09.2016 Breawa, 150cm : 01/30 07.09.2016 Breawa, 150cm : 01/30 08.09.2016 Iowa, 160cm : 01/30 10.09.2016 Hanntrak Center, 160cm : 02/17 11.09.2016 Breawa, 150cm : 03/30 14.09.2016 Hanntrak Center, 160cm : 01/17 15.09.2016 Hanntrak Center, 160cm : 04/17 16.09.2016 Hanntrak Center, 160cm : 01/17 16.09.2016 Iowa, 160cm : 05/30 17.09.2016 Iowa, 160cm : 05/30 18.09.2016 Hanntrak Center, 160cm : 01/17 | 19.09.2016 Iowa, 160cm : 01/30 25.09.2016 Hanntrak Center, 160cm : 02/17 30.09.2016 Hanntrak Center, 160cm : 03/17 30.09.2016 Hanntrak Center, 160cm : 03/17 04.10.2016 Iowa, 160cm : 03/40 06.10.2016 Iowa, 160cm : 02/40 10.10.2016 Iowa, 160cm : 02/40 12.10.2016 Iowa, 160cm : 02/40 15.10.2016 Iowa, 160cm : 03/40 22.10.2016 Iowa, 160cm : 02/40 30.10.2016 Iowa, 160cm : 02/40 22.09.2018 Solina, 160cm : 02/10 02.10.2018 Beaumont, 160cm : 05/30 07.10.2018 Beaumont, 160cm : 01/30 18.10.2018 Beaumont, 160cm : 04/30 01.11.2019 Dare Stable, 160cm : 04/22 02.11.2019 Dare Stable, 160cm : 04/22 03.11.2019 Dare Stable, 160cm : 02/22 13.11.2019 Dare Stable, 160cm : 03/22 16.11.2019 Dare Stable, 160cm : 01/22 16.11.2019 Dare Stable, 160cm : 02/22 18.11.2019 Dare Stable, 160cm : 04/22 21.11.2019 Chowter Sporthorses, 160cm : 03/22 22.11.2019 Chowter Sporthorses, 160cm : 03/22 30.11.2019 Adina, 160cm : 01/13 |
Päiväkirja
00.00.0000 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Praesent eleifend ut leo a finibus. Aenean a dapibus quam, quis bibendum dolor. Mauris elementum consequat fermentum. Nulla leo nisl, sodales quis augue id, luctus tristique mi. Donec in rhoncus mi. Proin dui nunc, sollicitudin a ligula a, ultrices mollis justo. Cras cursus, erat quis finibus finibus, mauris purus elementum lectus, vel egestas lacus nisi vel mauris. Cras viverra odio ligula, nec accumsan nisi blandit sed. Sed suscipit pretium magna at posuere. Duis gravida sagittis ligula. Donec non porttitor lacus, quis eleifend neque. Nam pretium, nisl nec posuere lacinia, ipsum leo consequat justo, non laoreet ipsum metus sed.
00.00.0000 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Praesent eleifend ut leo a finibus. Aenean a dapibus quam, quis bibendum dolor. Mauris elementum consequat fermentum. Nulla leo nisl, sodales quis augue id, luctus tristique mi. Donec in rhoncus mi. Proin dui nunc, sollicitudin a ligula a, ultrices mollis justo. Cras cursus, erat quis finibus finibus, mauris purus elementum lectus, vel egestas lacus nisi vel mauris. Cras viverra odio ligula, nec accumsan nisi blandit sed. Sed suscipit pretium magna at posuere. Duis gravida sagittis ligula. Donec non porttitor lacus, quis eleifend neque. Nam pretium, nisl nec posuere lacinia, ipsum leo consequat justo, non laoreet ipsum metus sed.